Performanssi sikojen puolesta Helsingissä

Oikeutta eläimille järjesti 24.5. tempauksen sikojen puolesta. Helsingin Esplanadin puistoon katettiin päivällispöytä, jossa lautasille oli asetettu kaksi kuollutta, pientä porsasta kauniin kattauksen kera. Ohikulkijat kauhistelivat näkyä.

- Jos kuolleet porsaat pöydässä järkyttävät, kannattaa tarkastaa oma ruokapöytä, sanoo Karry Hedberg Oikeutta eläimille -yhdistyksestä. - Kärsimys ei katoa sillä että liha on pakattu sievään pakettiin tai peitelty kastikkeella ja perunamuussilla, Hedberg jatkaa.

Oikeutta eläimille haluaa tempauksella muistuttaa ihmisiä ruoan alkuperästä. Jokainen kaupan hyllyllä makaava lihapaketti on joskus ollut eläin, jolla on omat tarpeensa ja oma elämänkaarensa. Yhdistys on julkaissut ihmisiä järkyttäneitä kuvia ja videoita yli sadasta suomalaisesta sikalasta.

- Kasvisvaihtoehtoja on nykyään todella hyvin saatavilla. Jokainen voi vaikuttaa eläinten oloihin konkreettisesti ja helposti jättämällä eläimet pois lautaseltaan, sanoo kasviskokkina työskentelevä Hedberg.

Possutempaus järjestettiin samana päivänä, kun Turun hovioikeus antoi päätöksensä sikatehtaat.fi-oikeudenkäynnissä. Tuomioistuin hylkäsi kaikki syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta ja melkein kaikki syytteet julkisrauhan häirinnästä.

Yhdistys sai porsaat lahjoituksena yksityishenkilöltä, joka on löytänyt ne kuolleina eteläsuomalaisesta sikalasta.

Katso lisää kuvia tempauksesta: http://www.flickr.com/photos/oikeuttaelaimille/sets/72157633655831020/