Vapaa toimittaja Rakel Liekki

Eroa, Anttila!
Oikeutta Eläimille julkaisi järkyttävää kuvamateriaalia sikojen huonoista elinoloista jo vuonna 2007. Tälloin Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila epäili kuvamateriaalia ulkomaiseksi tai väärennetyksi. Kun selvisi, että materiaalia on kuvattu jopa hänen sukutilaltaan, lupasi Anttila puuttua eläinten laiminlyöntiin.
Viimeistään viime viikolla suomalaisille selvisi se, jonka asiaan perehtyneet ovat jo kauan tienneet. Ministerin lupaus ei pitänyt. Tänä syksynä yli 30 sikalalta kuvattu materiaali osoittaa, että siat elävät edelleen ahtaasti, virikkeettömästi ja tarpeettomasti kärsien.
Muutama viikko sitten Anttila totesi Helsingin Sanomille etteivät vuoden 2007 kuvat sikatilojen oloista ole enää ajankohtaisia. Nyt julkistettu tuore materiaali osoittaa lausunnon valheellisuuden.
Vaikka lukuisat luotettavat lähteet ovat arvioineet ongelman todelliseksi, Anttilan strategiana tuntuu edelleen olevan kiistäminen tai vähättely.
Kun johtavien asiantuntijoiden kanta vuodesta toiseen eroaa ministerin kannasta, on syytä epäillä joko Anttilan ammattitaitoa tai jääviyttä.
Koska entisenä sikafarmarina Anttilan voisi olettaa tuntevan sikatilojen arjen, tuntuu jälkimmäinen vaihtoehto todellisemmalta. Tällä hetkellä tehottomuus ja piittaamattomuus eläinpolitiikan saralla aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä tuhansille eläimille. Tästä syystä yhdyn Oikeutta Eläimille -järjestön vaatimukseen Anttilan erosta.
Rakel Liekki
kuvataiteilija ja vapaa toimittaja
Tällä hetkellä tehottomuus ja piittaamattomuus eläinpolitiikan saralla aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä tuhansille eläimille. Tästä syystä yhdyn Oikeutta Eläimille -järjestön vaatimukseen Anttilan erosta.
