Vastuu viittaa, paitsi haluun täyttää velvollisuutensa muita kohtaan, myös kykyyn tunnistaa omat virheensä. Vastuun aika on koittanut.

Eläimet ja vastuu

Eläimet eivät ole ihmisiä, mutta ne eivät myöskään ole porkkanoita tai koneita. Tutkimus osoittaa, että eläinten kognitiiviset kyvyt ovat huimempia kuin mitä kulttuurimme on suostunut myöntämään. Hiljattaisen tutkimuksen mukaan siat ovat mitä luultavimmin itsetietoisia olentoja, delfiinien ja kädellisten kanssa samassa luokassa. Mikä tärkeintä, eläimillä on kyky kokea: ne eivät siis elä pimeydessä, vaan ne kokevat elämänsä jollakin tapaa. Moraalinen arvo koskee nimenomaan tällaisia olentoja. Sen tulisi olla eläinsuhteemme perusta. Meistä lähes jokainen tietää tämän jollakin tasolla. Harva kohtelisi koiraa kuten porkkanaa tai seinäkelloa. Silti me toistuvasti sivuutamme tiedon tuotantoeläinten kohdalla. On aika huomioida, että tuotantoeläin ei ole "eri" eläin.

Hedonismi ja halu noudattaa omia tottumuksia ovat usein eläinten arvon sivuuttamisen taustalla. Ihmiset eivät halua tunnistaa eläinten arvoa, sillä he eivät halua luopua sinällään triviaaleista elämäntavoistaan ja makutottumuksistaan. "Vastuu" on moraalisessa ajattelussa avainasemassa. Vastuu viittaa, paitsi haluun täyttää velvollisuutensa muita kohtaan, myös kykyyn tunnistaa omat virheensä. Vastuun aika on koittanut.

Suomen sikatiloilla juuri kuvattu videomateriaali osoittaa, että siantuotantoon liittyy merkittäviä eettisiä ongelmia. Sairaat, loukkaantuneet ja kuolevat siat on jätetty vaille hoitoa. Eläinsuojelulain henkeä, jonka mukaan "turhan kärsimyksen" aiheuttamista tulisi välttää, rikotaan räikeästi.

Etiikan kannalta esille nousee erityisesti kaksi kysymystä.

Kunnioittaako eläintuotanto eläinten hyvinvointia? Voidaanko eläimiä ylipäätään pitää tuotteiden asemassa?

Eläintutkimuksen saralla on pitkään väitetty, että tehotuotanto rikkoo eläinten hyvinvointia rajusti. Markkinavoimien luoman kilpailun vuoksi tuottajat jalostavat yhä nopeammin kasvavia ja enemmän tuottavia eläimiä sekä nostavat eläinmääriä. Eläinten fysiologia ei yksinkertaisesti kestä tuotannon rasituksia. Sekä fyysiset että psyykkiset sairaudet ovat yleisiä. Siat oireilevat muun muassa vatsahaavojen, rampautumisen, paiseiden ja infektioiden kautta. Stereotyyppinen käyttäyminen ja turhautuminen on yleistä. Cambridgen yliopiston eläintutkija Donald Broomin mukaan siat myös usein täyttävät kliinisen masennuksen tunnusmerkit. Pöydällä oleva kinkku tulee eläimestä, jonka elämä oli kärsimystä. Makupalalla on synkkä hinta.

Suomen eläinsuojelulaki takaa eläimille varsin vähän. Satakiloisia lihasikoja voidaan pitää reilun puolen neliömetrin alalla. Emakot eivät mahdu kääntymään porsitushäkeissä. Laki ei suojele edes kaikkein perustavinta hyvinvointia, vaan päinvastoin mahdollistaa kärsimyksen aiheuttamisen. Käsitteellisesti laki onkin absurdi: se puhuu "eläinsuojelusta" vaikka se nimenomaan avittaa eläinten huonoa kohtelua.

Laki on riittämätön, sillä politiikka suojelee tuotantoa, ei eläimiä.

Oleellista on talous, joka on aina väistämättä ristiriidassa hyvinvoinnin kanssa. Lopulta on kysyttävä, voiko mikään eläinsuojelulaki taata eläimille kunnioittavaa kohtelua niin kauan, kun eläinten arvo määritetään rahassa ja eläimet mielletään tuotteiksi. Rahallinen arvo ja tuotteellistaminen riisuvat olennolta moraalista arvoa. Ne kertovat, että olento on täysin alisteinen muiden olentojen tarkoitusperille. Ne ovat myös yksilöllisyyden ja siihen liittyvien kykyjen ja tarpeiden vastakohtia: "yksilöä" ei voida omistaa tai asettaa tuotteen asemaan, ja rahallisuus polkee alleen yksilön omat kyvyt ja tarpeet. Sika, jota kuvataan rahallisen arvon ja tuotteiden kautta, onkin vain tyhjä kuori, jonka oma arvo ja tarpeet on sivuutettu.

Hyvinvointi liittyy nimenomaan eläimeen yksilönä: se kertoo meille olennon omasta näkökulmasta.

Rahallisuus ja tuotteellistaminen ovat ristiriidassa hyvinvoinnin kanssa juuri tästä syystä. Hyvinvoinnin vakavasti ottaminen tarkoittaa, että eläinten käyttöä kokonaisuudessaan tulee arvioida uudelleen. On mietittävä, onko ylipäätään oikeutettua käyttää eläimiä tuotteina tai rahallisen voiton välineinä. Jos me arvotamme hyvinvointia, on meidän pakko suhtautua eläintuotantoon kriittisesti. Vasta tällöin voimme puhua "eläinsuojelulaista".

Elisa Aaltola
Ympäristö- ja eläinetiikan dosentti, Turun Yliopisto
/ Oxford Centre for Animal Ethics