Eläinten hyvinvointikeskuksen vt. johtaja Laura Hänninen
Emakoilla on hormonaalisesti porsimisen yhteydessä laukeava pesänrakennustarve, jonka tyydyttymiseksi kuivikkeet ja liikkumismahdollisuus olisivat olennaisia.
Sioilla on tonkimisen tarve
EU- säädösten mukaan pesänrakennusmateriaalia on järjestettävä porsituskarsinaan, mikäli siihen ei ole rakenteellista estettä. Tämä on myös Suomen säädöksenä. Käytännössä yleensä lannanpoiston järjestäminen estää kuivikkeen käytön. Emakoilla on hormonaalisesti porsimisen yhteydessä laukeava pesänrakennustarve, jonka tyydyttymiseksi kuivikkeet ja liikkumismahdollisuus olisivat olennaisia.
Siat viettäisivät luonnostaan suuren ajan vuorokaudestaan tonkimalla ja tutkimalla maata, sekä syömällä tongittuja löydöksiä.
Sikalaolosuhteissa on sioille lain mukaan annettavaa syömäkelpoista virikemateriaalia, joka voi toimia myös kuivikkeena, mikäli sitä annetaan riittävästi.Virikkeet tyydyttävät sikojen tonkimisen tarvetta, jolloin riski yleiselle häiriökäyttäytymiselle, hännänpurennalle, pienenee. Mikäli porsailla ei ole tonkimismateriaalia pienestä pitäen, niiden fysiologiset stressihormonien vuorokausirytmit ovat epänormaaleja.
Eläinten hyvinvointikeskuksen blogi 29.10.2009
(http://elaintenhyvinvointikeskus.edublogs.org/2009/10/29/elainlaakarilii...)
Laura Hänninen
eläinlääkäri
Eläinten hyvinvointikeskuksen vt. johtaja
