|
01/08/2012 - 12:58
Avoin kirje Pekka Haavistolle
8.1.2012
Arvoisa Pekka Haavisto,
Surullisina kiinnitimme huomiota siihen, miten kyseenalaisin argumentein vastustitte sikojen järkyttävät olot julkisuuteen tuoneiden henkilöiden toimintaa haastattelussanne Huittisissa 5.1.
Haluamme kiinnittää huomiota kolmeen seikkaan:
Ensinnäkin, vertasitte - vaikkakin epäsuorasti - eläintiloja kuvanneiden aktivistien toimia uusnatseihin. Tekoa ei kuitenkaan voida irroittaa sen tarkoituksesta. Puolustuskyvyttömiä sikoja puolustavan aktivistin teko, joka pyrkii tuomaan väkivallan julkisuuteen on aina luonteeltaan olennaisesti erilainen, kuin uusnatsien alistamiseen ja väkivaltaan tähtäävä toiminta.
Pidämme tekemäänne vertausta hyvin loukkaavana, ja vaadimme anteeksipyyntöä.
Toiseksi, ihailemme kannattamaanne avoimuuden periaatetta, jossa toimitaan omilla kasvoilla ja asetutaan tuomioistuinten ja lain tuomittaviksi. Näin ovat myös yhdistyksemme edustajat Karry Hedberg ja Saila Kivelä päättäneet toimia. He ovat tulleet julkisuuteen omilla kasvoillaan ja kertoneet avoimesti siitä, mitä he ovat kohdanneet kuvaamissaan sikaloissa.
Avoimuuden periaate toimii kuitenkin vain yhteiskunnassa, jonka lait ovat oikeudenmukaisia ja joka kunnioittaa tätä avoimuutta. Laki ei ole eläinten vaan sikateollisuuden puolella, eikä laki suojele sikoja lainkaan rakenteelliselta väkivallalta, jonka kohteeksi ne joutuvat. Salakuvaukset ovat olleet ainoa keino tuoda julkisuuteen se väkivalta, johon niinkin keskeinen osa elämäämme kuin ruuantuotanto perustuu. Valitettavasti elämme edelleen sellaisessa yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuutta puolustavien ihmisten on välillä toimittava omaa identiteettiään paljastamatta.
Kolmanneksi, tehosikaloiden kaltaiset teollisuuslaitokset eivät ole kotirauhan suojaamia paikkoja. Sikaloihin ei ole "tunkeuduttu naamioituneena", vaan niihin on kuljettu avoimista ovista, ja niistä on eläinten olojen dokumentoinnin jälkeen poistuttu vahinkoa aiheuttamatta. Rikkomus on mitätön, julkituotu yhteiskunnallinen epäkohta valtava.
Ystävällisin terveisin,
Oikeutta Eläimille
|
|
12/02/2011 - 21:06
Lehdistötiedote 2.12.2011
Sikaloiden ongelmissa ei kyse eläinsuojelurikoksista
Tuottajien vastuunpakoilu vastenmielistä

Eviran sikaloihin tekemissä tarkastuksissa on löytynyt vain vähän huomautettavaa. Oikeutta Eläimille –yhdistys ei ole yllättynyt tarkastustuloksista.
- Emme ole missään vaiheessa epäilleet eläinsuojelurikkomuksia kuvatuilla tiloilla, vaan yhdymme Sikayrittäjien näkemykseen siitä, että kuvissa näkyy sikaloiden tavallista arkipäivää, sanoo Saila Kivelä Oikeutta Eläimille -yhdistyksestä. - Tuotanto-olot ovat lain sallimia, joten eläinsuojeluilmoitusten tekeminen ei johda mihinkään. Nyt tulisikin keskustella siitä, onko tällainen eläintenpito oikein, jatkaa Kivelä.
Oikeutta Eläimille -yhdistys on pöyristynyt Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton MTK:n yrityksestä sysätä vastuu eläinten kärsimyksestä eläinaktivisteille. Vastuu eläinten hoidosta on aina tilallisilla itsellään. Tällä hetkellä vastuuta eläinten kärsimyksen edessä ovat kantaneet ainoastaan videoita kuvanneet aktivistit.
- Suomalainen eläinteollisuus tuottaa tapettavaksi yli 50 miljoonaa eläinyksilöä joka vuosi. Eläimet ovat osa tuotantokoneistoa, ja ne tapetaan siinä vaiheessa kun se on taloudellisesti mahdollisimman kannattavaa. Kun lähtöasetelma on tämä, kuinka voimme edes puhua eläinten hyvinvoinnista? kysyy Saila Kivelä.
|
|
12/01/2011 - 19:52
Atrian hallituksen jäsenen sikala.
Hyväksymmekö kärsimyksen osana tehotuotantoa?
Oikeutta Eläimille on tänään julkaissut uutta kuvamateriaalia kahdelta suomalaiselta sikatilalta osoittessa www.sikatehtaat.fi . Videot todistavat, että kohua herättäneissä videoissa ei ole kyse poikkeustapauksista tai erityisesti valikoiduista, huonoista tiloista. Toisen, Huittisissa sijaitsevan sikalayrityksen toimitusjohtaja on Sikayrittäjien puheenjohtaja Martin Ylikännö ja toisen, Kalajoella sijaitsevan sikalan omistaja kuuluu Atrian hallitukseen. Materiaalista näkyy, että eläinten hyvinvointi ei toteudu edes teollisuuden johtohahmojen tiloilla.
- Videot osoittavat, että sikojen kärsimys kuuluu olennaisena osana tehotuotantoon, sanoo Saila Kivelä Oikeutta Eläimille –yhdistyksestä. – Ongelma ei ole se, että tilat rikkoisivat lakia, vaan että emme yhteiskuntana tunnusta eläinten yksilöllistä arvoa tai tarpeita, jatkaa Kivelä.
Sikayrittäjien puheenjohtajan tilalla kuvatulla videolla näkyy kuolleita porsaita karsinoissa, ahtaita oloja, avohaavoja, purtuja häntiä, makuuhaavoja sekä ulos jätetty kuollut sika.
Atrian hallituksen jäsenen tilalla yhdellä sialla oli suurikokoinen tyrä, joka laahasi maata ja oli verillä. Videolla näkyy myös purtuja häntiä ja verinen avohaava. Yhden sian korva oli pahasti turvonnut. Toisella sialla oli paise kärsässä.
- Videoiden julkaisu on vastaus myös maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle, joka Helsingin Sanomien haastattelussa väitti, että ihmisiä järkyttäneet sikalakuvat olisi otettu jollain tavoin ”haarukoiduilta” tiloilta, sanoo Saila Kivelä. – Näitä videoita ei voi selittää tilanpitäjien henkisillä ongelmilla tai puhumalla sairaskarsinoista. Nyt kun tiedämme, millaista eläintuotanto on, meidän tulisi myöntää, että eläimet eivät voi hyvin sen puitteissa. Seuraavaksi olisi aika ottaa eläinten kärsimys vakavasti, vaatii Kivelä.
Sikayrittäjien puheenjohtajan Martin Ylikännön sikala.
|
|
11/27/2011 - 22:44

Lauantaina 26.11. osoitetttiin mieltä eläinten tehotuotantoa vastaan sankoin joukoin. Helsingissä järjestetty tapahtuma keräsi lähes 300 osallistujaa. Kulkue kiersi Helsingin keskustassa mukavissa tunnelmissa musiikin soidessa ja kahden maskottipossun tanssiessa kulkueen edessä.
Ohikulkijoille kerrottiin kampanjasta ja korostettiin jokaisen yksilön vastuuta omista kulutustottumuksistaan ja siitä, millaista ruuantuotantoa rahallaan päivittäin tukee. Mielenosoituksessa kannustettiin ihmisiä ryhtymään kasvissyöjiksi, sillä se on hyvin konkreettinen tapa varmistua siitä, ettei valinnoillaan tue eläimille kärsimystä aiheuttavaa eläintuotantoa. Lisätietoa kasvissyönnistä täällä.

Narinkkatorilla puheen pitivät Saila Kivelä ja Karry Hedberg, kaksi vuoden 2009 kuvauksiin osallistunutta aktivistia. Heidän mukaansa ainoa toimi, johon on kahden vuoden aikana ryhdytty, on kuvaajien haastaminen oikeuteen. Eläinten oloissa ei ole tapahtunut mitään muutoksia, vaan sioilla on edelleen erittäin kurjat ja huonot olot, kuten uudet kuvat osoittavat.
Kiitämme kaikkia osallistujia hienosta mielenosoituksesta ja toivomme, että jokainen jatkaa muutoksen vaatimista ja toimii aktiivisesti eläinten puolesta, joko kulutusvalintojensa kautta tai vaikka liittymällä eläinoikeusjärjestöön tai tukemalla eläinoikeustyötä.
|
|
11/25/2011 - 02:01
Oikeutta Eläimille, Eläinoikeusyhdistys Fauna, Eläinsuojeluliitto Animalia,
Vegaaniliitto, Helsingin seudun Maan ystävät ja Luonto-Liitto järjestävät
yhteisen tehotuotannon vastaisen mielenosoituksen Helsingissä. Kulkue lähtee lauantaina 26.11. klo 13.00 Kiasmalta ja päätyy kierroksen kautta
Narinkkatorille, missä eri yhdistysten edustajat pitävät puheita.
”Kuvamateriaalia suomalaisen eläinteollisuuden arjesta julkaistiin
ensimmäisen kerran vuonna 2007. Mikään ei ole muuttunut. Millä oikeudella kohtelemme eläimiä tällä tavalla?”, kysyy Anne Nieminen Oikeutta Eläimille -yhdistyksestä.
Oikeutta Eläimille -yhdistyksen mukaan mikään ei muutu niin kauan kuin
eläimiä pidetään tuotantokoneina. Eläinoikeusyhdistys Fauna yhtyy Oikeutta Eläimille -yhdistyksen kantaan sekä iloitsee siitä, miten moni on ryhtynyt eettisistä syistä kasvissyöjäksi viimeisimpien vuosien aikana.
”Viime vuonna 20 prosenttia 15-24-vuotiasta naisista kertoi, ettei syö
lihaa. Kahta vuotta aiemmin heitä oli ainoastaan kolme prosenttia. Ihmiset ottavat vastuuta kulutusvalinnoistaan, sillä mikään muu ei auta”, kertoo Faunan tiedottaja Vesa Kyllönen.
Eläinsuojeluliitto Animalia kannustaa ihmisiä tekemään yhä useammin
eläineettisiä kulutusvalintoja: ”Helppo tapa ottaa kantaa eläinten parempien olojen puolesta on tehdä eläinystävällisiä valintoja kaupoissa ja ravintoloissa. Me kaikki voimme vaikuttaa kulutusvalinnoillamme siihen, minkälaista toimintaa tuemme”, muistuttaa eläinsuojeluliitto Animalian puheenjohtaja Sami Säynevirta.
Monet kasvisruokavalion valinneet ilmoittavat ruokavalionsa erääksi syyksi eläinten huonon kohtelun ja ilmastonmuutoksen. Luonto-Liitto haluaa korostaa tehoeläintuotannon ympäristöhaittoja.
”Eläintuotanto vie tilaa rehukasvien viljelyltä, saastuttaa meriä ja on yksi
keskeisin syy ilmastonmuutokseen. Yksilön valintojen tueksi tarvitaan
yhteiskunnallista ohjausta kohti ympäristö- ja eläinystävällistä ruokaa.
Esimerkiksi lihalle ja juustolle voidaan asettaa ympäristövaikutusten mukaan porrastettu haittavero polttoaineiden, tupakan ja alkoholin tapaan. Kouluissa taas tarvitaan lisää kasvisruokapäiviä,” toteaa Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius.
|
|
11/24/2011 - 13:56

Oikeutta Eläimille -yhdistys järjesti keskiviikkona Helsingissä mielenilmauksen sikojen puolesta. Hiljaisessa tempauksessa seitsemän aktivistia piteli käsissään tehotuotannossa menehtyneitä porsaita.
Suomessa vuosittain syntyvistä vajaasta kolmesta miljoonasta porsaasta yli 400 000 kuolee ennen kolmen kuukauden ikää. Mielenilmauksessa muistettiinkin miljoonia vuosittain tapettavaksi tuotettavia sikoja.
Tempaus sai ohikulkijat pysähtymään ja osan jopa liikuttumaan. Palaute oli positiivista, ja toteutustapaa sanottiin herätteleväksi. Kuolleiden porsaiden näyttämisellä haluttiin muistuttaa kaupunkilaisia, mistä kaupoissa siisteissä paketeissa oleva liha tulee, ja että jokainen eläin on yksilö.
Lopuksi kuolleet porsaat luovutettiin Helsingin kaupungineläinlääkärille hävitettäväksi.
MTK kritisoi Oikeutta Eläimille -yhdistystä kuolleiden porsaiden tuomisesta Helsinkiin. MTK:lla taitaa olla lyhyt muisti, sillä vuonna 1999 MTK itse järjesti mielenosoituksen eduskuntatalolla, jossa heillä oli mukana muun muassa porsaan ruho, lehmän irtopää sekä kepinnokkaan isketty lampaan pää. Katso kuvat täältä.
Oikeutta Eläimille toivoo, että jokainen katsoo kohutut sikavideot, ja tekee itse omat valintansa siitä, millaista tuotantoa haluaa tukea. Esimerkiksi vähentämällä lihansyöntiä tai ryhtymällä kasvissyöjäksi voi jokainen konkreettisesti vaikuttaa eläinten puolesta. Lisätietoa löydät täältä.

Lisää kuvia mielenilmauksesta täältä.
|
|
11/23/2011 - 00:22

Tiedote 22.11.2011
Eilen uusia sikalavideoita julkaissut Oikeutta Eläimille –yhdistys ei usko
Eviran tarkastusten muuttavan sikojen elinoloja.
- Olemme julkaisseet videoita yli sadalta sikatilalta, yli sadalta turkistarhalta ja kymmeniltä broileritiloilta ja kanaloista. Evira on tarkastanut kaikki nämä tilat, eikä eläinten hyvinvoinnissa uusien kuvien valossa näytä tapahtuneen muutosta, kommentoi Saila Kivelä Oikeutta Eläimille –yhdistyksestä. – Ongelma on siinä, että yhteiskuntamme ja lainsäädäntömme näkee nämä eläimet tuotteina eikä yksilöinä.
Eläintautien torjuntayhdistyksen (ETT) toiminnanjohtaja Pirjo Kortesniemi sanoi Helsingin Sanomien verkkosivuilla tiistaina, että videomateriaalissa ei ollut mitään tavanomaisesta poikkeavaa lukuun ottamatta räikeää hännänpurentaa ja kolaamatonta sontaa. Myös Helsingin yliopiston tuotantoeläinsairaalan vastaava eläinlääkäri, professori Mari Heinonen kertoi maanantain A-Studiossa, että hän pystyisi koska vaan kuvaamaan kuvissa näkyvää materiaalia.
- On käsittämätöntä, että ihmisiä huolestuttava eläintenpito on tavanomaista ja lainmukaista. Tuotannon tulisi myöntää eläinten kärsimys. Eläinten näennäisestä hyvinvoinnista puhuminen on tietoista harhaanjohtamista, jos nämä älykkäät eläimet eivät voi karsinoissaan ja porsitushäkeissään toteuttaa ensimmäisiäkään lajityypillisiä tarpeitaan, sanoo Karry Hedberg Oikeutta Eläimille –yhdistyksestä.
--
Lähteet:
HS 22.11.2011: Evira lähettää tarkastajat salakuvatuille sikatiloille
http://www.hs.fi/kotimaa/Evira+l%C3%A4hett%C3%A4%C3%A4+tarkastajat+salak...
A-Studio 21.11.2011: http://areena.yle.fi/video/1321905061415
|
|
11/22/2011 - 13:25

Oikeutta Eläimille julkaisi maanantaina uusia videoita ja valokuvia suomalaisista sikaloista. Kuvia näytti ensimmäisenä Ylen A-Studio. Uusissa kuvissa näkyy muun muassa kuolleen lajitoverinsa puhjenneesta tyrästä suolia syöviä sikoja, haavoja, purtuja häntiä, vammautuneita jalkoja, ahtaita, virikkeettömiä karsinoita ja omissa ulosteissaan kahlaavia eläimiä. Kuvat osoittavat, että eläinten oloissa ei ole tapahtunut mitään muutosta viimeiseen neljään vuoteen. Oikeutta Eläimille on julkaissut kuvia vuosina 2007, 2009 ja 2011 yhteensä yli sadasta suomalaisesta sikalasta. Maa- ja metsätalousministeriön ja viranomaisten lupaamat parannukset eivät ole toteutuneet.
- Emme enää odota parannuksia poliitikoilta, kommentoi Saila Kivelä. – Sen sijaan haluamme haastaa tavalliset ihmiset katsomaan kuvia ja videoita ja pohtimaan sitä, millä oikeudella me yhteiskuntana kohtelemme eläimiä tällä tavalla.
Myös sikateollisuuden edustajat ovat myöntäneet, että taloudelliset tekijät ajavat eläinten hyvinvoinnin edelle. Kansainvälinen kilpailu estää eläinten yksilöllisen huomioimisen.
- Kyse on teollisuudesta, jonka tarkoitus on tuottaa eläimiä tapettavaksi, sanoo Karry Hedberg Oikeutta Eläimille -yhdistyksestä. - Ei siis voida olettaakaan, että ne voitaisiin ottaa huomioon tuntevina yksilöinä.
Julkaistut videot on kuvattu satunnaisilla sikatiloilla kuuden kuukauden aikana toukokuusta marraskuuhun 2011. Nämä 15 sikatilaa on kuvattu Paimiossa, Mustasaaressa, Orivedellä, Ylöjärvellä, Hämeenlinnassa, Sastamalassa, Padasjoella, Urjalassa, Kalajoella, Somerolla, Vehmaalla ja Punkalaitumella. Kaksi tiloista on samoja, joita oli kuvattu myös vuonna 2009. Nämä tilat löytyvät sivuita nimillä "Mustasaari 2" ja "Paimio 2".
|
|
11/15/2011 - 17:31

Lehdistötiedote 15.11.2011
Oikeus ei suostunut sikatilallisten yritykseen vaientaa kritiikkiä
- Eläinaktivistit vapautettiin lähes kaikista syytteistä
Salon käräjäoikeus on tänään antanut päätöksensä sikatehtaat-oikeudenkäynnissä.
Oikeutta Eläimille -yhdistys on ilahtunut oikeuden hylättyä kaikki syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta neljää yhdistyksen aktiivia vastaan. Oikeuden päätöksen mukaan sikatehtaat.fi-sivuilla oleva materiaali ei ole valheellista, ja kuvien sekä sikatehtaat.fi-linkin julkaiseminen on laillista. Myös syytteet julkisrauhan häirinnästä hylättiin lukuunottamatta Karry Hedbergin osuutta.
Hedbergin katsottiin syyllistyneen julkisrauhan häirintään yhdellä kuvatuista sikaloista. Hänet tuomittiin 20 päivän ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan 1500 euroa sikatilallisen oikeudenkäyntikuluja. Sikatehtaat.fi -sivustolla julkaistuista tiloista juuri tämä sikala herätti eniten järkytystä. Mustasaaressa sijaitsevasta Erik Skoglundin sikalasta löytyi muun muassa sairaita sikoja, muiden eläinten joukkoon jätettyjä kuolleita eläimiä, purtuja häntiä, loukkaantuneita jalkoja ja likaisuutta. Eviran tarkastuksissa sikala joutui syyteharkintaan siellä havaittujen uutteiden ja ongelmien vuoksi.
Video tilalta löytyy osoitteesta:
http://sikatehtaat.fi/sikalat/mustasaari-2
Oikeutta Eläimille -yhdistyksen mukaan oikeusjutussa oli ensisijaisesti kyse yrityksestä vaientaa eläinten olot paljastaneet henkilöt.
- On positiivista, että tuomioistuimenkin mukaan tällaisen merkittävän yhteiskunnallisen ongelman esille tuominen on hyväksyttävää. On silti surullista, että ainoa toimi, johon kuvien julkaisun jälkeen on ryhdytty, on kuvaajien haastaminen oikeuteen. Eläinten tilanne tehotuotantotiloilla on edelleen täsmälleen sama, toteaa kaikista syytteistä vapautettu Saila Kivelä.
Oikeutta Eläimille aikoo jatkaa tiedottamista eläinten huonosta kohtelusta.
- Ihmiset sulkevat mielellään silmänsä tällaiselta asialta, joka vaatisi muutoksia omassa kuluttamisessa ja elämäntavoissa, toteaa Karry Hedberg.
- On tärkeää tuoda näitä asioita julkisuuteen. Tehotuotantotiloilta julki tulleiden kuvien jälkeen emme voi enää yhteiskuntana vedota tietämättömyyteen, vaan meidän on pohdittava uudelleen suhdettamme eläimiin, jatkaa Hedberg.
|
|
10/27/2011 - 20:40
Oikeutta Aktivisteille - sikalakuvaajat syytettyinä
Syyttäjä vaatii Salon käräjäoikeudessa tiistaina 25.10. alkaneessa Sikatehtaat-oikeudenkäynnissä Saila Kivelälle ehdollista ja Karry Hedbergille ehdotonta vankeutta 10 julkisrauhan häirinnästä ja 12 törkeästä kunnianloukkauksesta liittyen sikaloiden kuvaamiseen vuonna 2009. Lisäksi kahdelle muulle Oikeutta Eläimille -yhdistyksen jäsenelle vaaditaan ehdollista vankeutta 12 törkeästä kunnianloukkauksesta, koska järjestön nettisivuilla on ollut linkki sikatehtaat.fi -sivulle. Syytetyiltä vaaditaan myös yhteisvastuullisesti noin 180 000 euron vahingonkorvauksia. Syytetyt kiistävät kaikki syytteet.
Puolustus kyseenalaisti tiistaina myös syytteiden oikeellisuuden. Saila Kivelän asianajajan Jussi Haaran mukaan julkisrauhan häirinnän tunnusmerkkien täyttymiseksi kuvaajien vierailuista olisi pitänyt aiheutua vähäistä suurempaa haittaa. Sikaloiden pitäjät eivät kuitenkaan edes huomanneet kuvaajien käyntejä. Törkeän kunnianloukkauksen osalta Haara totesi, että laki erottaa toisistaan yksityishenkilön ja elinkeinonharjoittajan. Lain mukaan kärkevääkään arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn elinkeinoelämässä, ei voida pitää kunnianloukkauksena.
Keskustelua virisi myös sananvapaudesta ja siitä, millaista kritiikkiä yhteiskunnallisessa keskustelussa saa esittää.
- Tässä ei ole kyse vain eläimistä, vaan myös yhteiskunnallisesta vastuunkannosta, sananvapaudesta ja yhdenvertaisuudesta lain edessä. On arveluttavaa, että tuotaessa esille laajaa kohua ja järkytystä herättänyt yhteiskunnallinen ongelma, ainoa taho joka joutuu vastuuseen on ongelman esilletuoja, painottaa Saila Kivelä.
Oikeudessa puitiin myös, olivatko kuvissa näkyneet olot lain sallimia. Puolustus toi esille, että vaikka eläinsuojelulain mukaan eläinten käyttäytymistarpeet pitää ottaa huomioon, mahdollistavat maa- ja metsätalousministeriön säädökset muun muassa emakoiden pitämisen kääntymisen estävissä häkeissä. Puolustuksen mukaan Oikeutta Eläimille -yhdistys tai yksikään syytetyistä ei ole väittänyt, että sikaloiden pitäjät olisivat syyllistyneet eläinsuojelurikoksiin.
- Syytteet tuntuvat pyörivät sen ympärillä, että olisimme väittäneet sikaloiden rikkoneen lakia. Päinvastoin, mehän halusimme vain näyttää sikaloiden arkipäivää. Maa- ja metsätalousministeriön eläinsuojelusäädökset vesittävät eläinsuojelulain sanoman täysin ja sallivat kuvien kaltaisen tehdasmaisen eläintenpidon, jossa eläin nähdään vain koneena sen tarpeista piittaamatta, sanoo Karry Hedberg.
Oikeudenkäynti Salon käräjäoikeudessa jatkuu perjantaina 28.10.
|